keskiviikko 8. marraskuuta 2017

Olisiko sinulla hetki aikaa puhua piiskauksesta?


Punainen peppu joka on piiskauksen jäljiltä hellänä, hiukan arkana ja kihelmöivänä. Vatsasta kouraisee jännityksestä kun odotat seuraavaa osumaa. Käsi läpsäisee peppua vauhdilla ja tunnet kirpaisun, joka lopulta hiljalleen lievenee ja jättää jälkeensä mukavan poltteen.

Piiskauksella voidaan tuoda helposti pientä lisämaustetta seksiin ja esileikkeihin. Siihen ei välttämättä tarvita sen erityisempiä valmisteluja tai välineitä, kunhan kumppanilta on varmistettu että piiskaus tai sen kokeilu on hänelle ok.

Mutta miksi piiskaus kiihottaa? Mikä siinä oikein kiehtoo?

Vastaanottajalle tärkeintä on varmastikin fyysinen tuntemus, jonka se aiheuttaa piiskattavaan kohtaan, eli jonkinasteinen kipu, joka ei kumminkaan yleensä ole sieltä rankimmasta päästä, mutta parhaimmillaan hellänä olevat paikat muistuttavat vielä muutamankin päivän jälkeen pienestä piiskaussessiosta. Toisaalta piiskauksessa on myös se visuaalinen puoli, session jälkeen punoittava iho, joka on omalla tavallaan eroottisen kaunis näky, josta molemmat osapuolet voivat nauttia. Ehkä jopa piiskauksesta lähtevän äänen voi kokea itsessään kiihottavana.

Monesti muutamaa läpsyttelyä suuremmat piiskaushetket yhdistetään jonkinlaiseen valtaleikkiin; toinen on dominoiva osapuoli ja toinen alistettu. Piiskaus voi toimia tällaisissa asetelmissa rangaistuksena, mutta vieläkin parempaa, se voi olla myös palkinto. Alistetun osapuolen asemaa voi myös korostaa esimerkiksi sitomalla tämän kädet tai jalat piiskauksen ajaksi. On kumminkin tärkeää sopia yhteiset pelisäännöt, jolloin toisen rajoja ei vahingossakaan rikota eikä piiskaus pääse yltymään epämiellyttävän rajuksi.

Minkälaisia piiskausvälineitä sitten voi käyttää?  Tässä nyt muutama esimerkki:

  • Oma kämmen. Luotettava vaihtoehto joka on aina valmiina käyttöön.
  • Vyö. Kulkee huomaamattomasti mukana ja se on helppo ottaa esille sopivalla hetkellä. Voi soveltaa myös sitomiseen.
  • Nahkaruoska. Klassisempi piiskausväline, joita saa erimallisina ja -pituisina. Hyvä valinta aloittelijalle.
  • Raippa. Aistillisempi ja esteettisesti kiehtovampi valinta, jota voi myös kiusoittelevasti  kuljettaa pitkin vartaloa.
  • Lätkät/läimäyttimet. Kun kevyt piiskaus ei enää riitä, on tässä hyvä ratkaisu. Intensiivisempään menoon näitä saa myös esimerkiksi niiteillä varustettuina.

Ennen piiskauksen aloittamista on myös hyvä käydä läpi muutamat perusasiat:

  • Sovi toisen osapuolen kanssa ennen piiskausta mitä välineitä käytätte ja varmistakaa toisiltanne että molemmat olette asioista samaa mieltä.
  • Tarkista ettei piiskausvälineissä ole kohtia, joiden ei ole tarkoitus osua ihoon (tärkeää varsinkin silloin jos sovellat jotakin arkikäytössä olevaa esinettä piiskaukseen). Esimerkiksi kättä käyttäessä on hyvä riisua sormukset ja rannekorut pois. Vyön soljet saattavat myös tehdä ikävää vahinkoa osuessaan vauhdissa piiskatulle alueelle, joten tarkista että solkiosa jää käteen.
  • Jos piiskausväline on sellainen, mitä et ole ennen käyttänyt, harjoittele ensin sen käyttöä esimerkiksi sohvaa vasten. Testaa myös miltä se tuntuu omalla ihollasi. Näin saat jonkinlaisen käsityksen piiskauksen voimakkuudesta ja vältyt todennäköisemmin siltä, että aloittaisit liian kovalla otteella. Uutta välinettä käyttäessä on myös hyvä huomioida kuinka tarkasti piiskaus kohdistuu sille alueelle mihin sen on tarkoitus osua.
  • Älä piiskaa kohtiin, joissa on vähän rasvakudosta. Sen lisäksi että se sattuu ei-toivotulla tavalla, se saattaa aiheuttaa vahinkoa. Varo erityisesti selkärankaa ja kohtia joissa sisäelimet ovat.
  • Kevyt hively piiskauksien välissä palauttaa ihoa, rentouttaa lihaksia ja tuntuu miellyttävältä.
  • Turvasana on hyvä olla käytössä, varsinkin jos piiskattava osapuoli on sidottuna tai kapuloituna. 

Mikäpä siis sen parempi lämmittelykeino näin kylminä talvi-iltoina kuin pieni piiskaussessio! Takuuvarmasti kylmempikin peppu lämpenee.

Herättääkö piiskaus teissä sen kummempia tunteita? Tykkäättekö olla piiskattavana vai piiskaajana?

2 kommenttia:

  1. Juu piiskaa on tullut saatua kerran jos toisenkin. Lapsena siis, ei ollut hauskaa.

    VastaaPoista
  2. Kyllä haluan olla piiskattavana. Tuntuu kiihottavalta olla toisen vallan armoilla. Mieluummin vielä niin, että olisin sidottuna. Kipu sinänsä ei niinkään kiihota, mutta se, että toisella on valta-asema, jota hän käyttää mielensä mukaan.
    Piiskausvälinelistasta puuttui ratsupiiska, joka itseäni innostaa eniten.
    t: Kullervo

    VastaaPoista